perjantai 18. joulukuuta 2015

Lead me into the night.

Otsikko on varmaan kiertänyt täällä ennenkin mutta whatever, sattui soimaan tuossa juuri sopivasti ja on aina hyvä piisi. Tällä elämänkokemuksella (jota on muuten ihan hirviästi) saanut jo uusiakin merkityksiä. 

Itte asiassa kyseinen kipale innoitti kirjautumaan PikkuMustaan piiiiitkästä aikaa. Taaskaan en siis kuollut, ainuastaan vaan aloitin harjottelun. Monta kertaa aattelin, että hei, nyt minä tulen kertomaan, että saatiin meijän gradusta JUMANKEKKA VITONEN ja se on nyt luettavissa, jos jotaki onnetonta kiinnostaa. No, parempi myöhään ko ei milloinkaan. Taitaa olla meikän motto. Selkeesti on niin törkiän hyvä työ, että kannatteepi ihan kaikkien käyä lukemassa. Löy'ätte varmaan kuukkeloimalla sen.

Ihan valamiita tässä ei vieläkään olla, harjottelu vetelee ihan viimisiään, mutta aika erilaista on tänä syksynä ollut. Jos siis vertaa lipaston penkkien kuluttamiseen. Tämmönen herkkis ko oon, oon antanu ajan jo mullata eiku siis kullata kaikki muistot ja ihan tippa linssissä muistelin tuossa äskönki ensimmäisen opiskelusyksyn viimisiä hetkiä bätmänluolassa kera iki-ihanan Marjuskan ja viinilasin, mutta siis työelämä (tai siis "työelämä") on kuiteski kivempaa ko opiskelu. 

Ei itku ko minua nyt melekeen itkettää tämä ajan kuluminen. Tuntuu, että eilen olin ekaa kertaa ihan into piukeena siitä, että minulla on ihka oma (siivouskomeron kokoinen) työhuone! Ja vähintäänkin toissa päivänä yleensäkin tanssin riemusta siitä syystä, että pääsin logopedialle opiskelemaan. 

Eli summa summarum, vaikka en oo saanukaan viettää syyslomaa kiitos palakattoman harjottelun, syksy on menny ihan valtavan nopiaa vauhtia ja eilen oisin ottanu vastaan harjotteluni viimisen asiakkaan (jos hää ois vaan muistanu tulla paikalle). Että tässä se nyt sitten sekin oli. Mitä? Hetkinen, ei voinu olla. Mutta oli kuitenkin. Vinkki vitonen, jos harjottelun alussa tuntuu, ettei ei heleketti, nelijä kuukautta, niiiiiin pitkä aika, niin ihan kohta tet huomaatta, että mihis kuttuun se nelijä kuukautta oikeen katos?

Ja vaikka on välillä v-ituttanu ajella tuota työmatkaa tuossa, niin siltikin voin sanoa, että ite työstäni olen nauttinut suunnattomasti. Mitään hirviän vaikiaa en harjotteluni aikana kohannu ja täytyy sanoa, että suhteettoman palijon pyörin artikulaatiohommien kans, mutta kivaa on ollut! Oon kyllä tykännyt ihan kaikesta ja huonot päivät on johtunu lähinnä siitä, että väsyttää. Tai että ajokeli on ollu ihan syvältä sieltä. Palakattoman harjottelun hyviä (varmaan ainoita sellasia) puolia on ollu kuuen tunnin mittaset päivät, jokka meikällä on siis ajomatkoineen ollu about sen kaheksan. Se, että oon teheny 9-15 päiviä, on kyllä helepottanu suunnattomasti, ko ei oo tarvinu olla tuolla naapuripitäjän puolella heti aamulla kaheksalta. Ja ohan mulla kyllä ollu aika mahtava työyhteisö, täytyy myöntää! Kahavihuonehuumoria tullee ikävä.

Ja ja ja ja. Mitäs sitä. No en tiijä, isoa osaa päivistä leimaa tällä hetkellä ajatus siitä, että on joulu, IHANAA ja just tällä hetkellä se, että on PERJANTAI, ihanaa (säännöllisessä arkielämässä oppii tosiaanki arvostamaan viikonloppuja) ja sitten semmone haikeus siitä, että ihan kohta oon oikiasti aikuinen ihiminen enkä vaan opiskelija. Oon hulluna kerrannu ja pyöritelly tässä muutenkin mennyttä elämääni about viimisen viijen vuojen ja vähän pitemmänkin ajalta, kaippa tää on joku neljännesvuosisadan kriisi. 

Mutta kaikesta haikeu'esta huolimatta elämä on kivaa. Eiku ihanaa. No kaikkia ylisanoja. Elämä osaa yllättää ja huonotkin asiat tuppaa jossain vaiheessa kääntymään hyviksi. 

Työelämästä en vielä uskalla sanoa juuta enkä jaata, sillä nyt haluan kattella päivän kerrallaan. Tai etapin. Ja tällä hetkellä se suurin etappi on se, ko seison maisterin paperit kourassa Hutkin päädyssä ja oon että uuulalaa. Vaikka ehkä oon vähän nyyhkiskin, ko siellä ei kuulemma ole enää Snelluakaan! Kauhiaa. 

Mutta tiijättekö ihimiset. Oon minä vaan onnekas olento. Saanu elämältä jo nyt aika hirviästi. Uskalla aatellakaan, että mitä kaikkia se elämä vielä tuokaan tullessaan. Auttaa varmaan, ko on aina niin pienestä onnellinen. Tällä hetkellä esmes siitä, että ihan kohta saan roudata sisään elämäni ensimmäisen ihka oman joulukuusen. Ja täytyy sanoa, että sen jäläkeen muutenki ko oon laskeutunu Makkaravaaraan, elämä on ollu ihan eri kivaa! Mettäurpo mikä mettäurpo, minkäs teet. Minä olen elementissäni ko saan vetää karvalakin päähän ja ajaa okkelilla pellolla ympyrää.

Tämän myötä haluanki toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rauhallista ja just ittensä näköistä joulua! Viettäkää pyhät hyvin, minä harkkailen vielä pari päivää ennen joulua ja sitten aijoin nauttia oikeen urakalla ennenkö käyn paketoimassa harjoittelun. 

Tulukoon vuojesta 2016 entistä huipumpi! Ehkä saatan taas käyä huutelemassa täällä, että miltä tuntuu olla paperit kourassa tms. jotain semmosta, ko nytkään ei kerta menny puolta vuotta tässä välissä. Ainuastaan semmoset viis kuukautta. 

Peace!

maanantai 3. elokuuta 2015

Täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö.

NO MUTTA, minä täällä hei!

Katosin puoleksi vuojeksi ja varmaan luulitte että kuolin, mutta ehei. Tehtiin vaan niin ankarasti gradua, että sittenkö lopulta päästiin siitä eroon ja samalla kaikista muistaki opiskeluhommista, ei teheny mieli sylykästäkään mihinkään opiskeluihin liittyvään päin. 

Sitten tavallaan kuolin ja synnyin uuelleen, ko muutin takasin pohojoseen ja menin naimisiin ja tsillee!

Nyt oli vaan pakko ilimaantua tänne, koska erehyin samaan aikaa selaamaan logopedian uutta opintosuunnitelmaa Weboodista ja kuuntelin Oulu-musiikkia ja tulin jotenki ihan pahoinvoivaksi. Vastahan minä olin ekaa syksyä Oulussa ja sovittelin uusia haalareita ekaa kertaa jalakaan ja nyt hopsista puuttuu suoritusmerkinnät enää gradusta ja loppuharjottelusta. WHATTAFUCK?

Täällä mää nyt pesen pyykkiä mielettömällä Mielellä ihan rouvana ja paistan ruuaksi suolasta pannukakkua. 

Vähän seki tässä nyt potkii ko pikkuveli lähteepi paskaan kaupunniin opiskelemaan ja tuli käytyä sitä muutamassa ja se uuen, ensimmäisen asunnon laittaminen ja net tuulessa havisevat lehet vielä ihan vieraan kerrostalon pihalla ihan vieraassa kaupungissa paitsi ei sitten kuitenkaan. Iski semmosia fläsäreitä siitä, miten ite lähin polokupyörällä ettimään tietä Prismalle ja tutkimaan uusia lenkkireittejä ja miten olin ihan hukassa jossain lipaston ja Teknologiakylän välimaastossa. 

Että miten sitä opiskelua oli sillon vielä niin hitosti eessä ja nyt se oli sitten vähän niinkö tuossa? Ja samaan aikaan ko katto niitä uusia kurssien nimiä tuolta oodista, kaikki vaikutti ihan helekatin mielenkiintoselta ja uuelta ja vähän siltä, että osaankohan minä nyt vittu mitään ko menen sinne harjotteluun ja eikö sais käyä kaikki kurssit uuestaan? :D Körötellä vielä kerran bussilla Rajakylään vetämään kiti-ryhymää, seisoa lipaston pysäkillä vittuuntuneena ja väsyneenä iltakuuelta jonku luennon jäläkeen, kastua kaatosateessa matkalla Kaijonharjun edesmenneelle postille, ihailla lumisajetta Persemaan batman-luolan ikkunasta, kuunnella CMX:ää ja kattoa ko Oulujoki virtaa mustana ja synkiänä kohti merta. 

Vaikka en vaihtaisi vallitsevaa elämäntilaani mihinkään (no okei, vaihtaisin, nimittäin siihen, että oon töissä!) niin jonkinlainen uusien opiskelijoitten kateus tässä kyllä iskee. Ihan vaan siitä fiiliksestä, ko kaikki oli uutta ja pelottavaa ja kiinnostavaa. Ikävöin sitä uutuudenviehätystä. 

No mutta hei, mitäs meijän gradulle kuuluu! No sitäpä sille, että ohojaajat ennen kesälomaa esitarkasti jonkun iänvanahan version (normipäivä logopedian laitoksella) ja ollaan kevyessä rytmissä hieman korjailtu ja muokkailtu sitä tämän "tarkastuksen" jälijiltä vielä. Tällä viikolla aijon vielä tarttua graduun ja tehä lopulliset korjaukset, joita meille on heittänyt suomen kielen lähes valamis opiskelija Johannes (jonka kanssa jaoimme tämän Oulussa opiskelujen aloittamisen riemun syksyllä 2011).

Sitten met lähetetään se lomalta aivojen kanssa palanneille ohojaajille, jokka kattoo sen läpi ja toivottavasti antavat laturiluvan. Jonka jäläkeen se on jonku muun ko meijän käsissä. Tadaa! Keväällä saatiin gradun esitarkastusversio sitä paitsi oikeen kovassa aikataulussa loppujen lopuksi valamiiksi ko saatiin tilastotieteellistä apua ihanalta Helenalta. Meisi muutti Oulusesta veks huhtikuun lopussa ja samalla jätettiin gradu esitarkastukseen. 

Ja sitten onki enää harjottelu. Joka meikällä siirtyi sairaustapauksen vuoksi alakamaan vasta elokuun vika päivä. Sitä ootellessa aattelin muun muassa hyökätä hillasuolle (mustikoita en tosin löytäny tänään ainuttakaan) ja ehkäpä tehä vaikka visiitiin Ouluun. Nyt sinne lähtee ihan mielellään ko tietää ettei tartte jäähä. :D 

Mutta nyt traditionaalisesti lopetan tämän siihen, että lähen nappaamaan kahavia naamaan kera pannukakun. Saatanpa tulla tänne vielä toistekki pölisemään.

JA AI NIIN, se kalenteri, josta lupasin teille näytteitä, niin onnistuin tässä puolen vuojen aikana hukkaamaan sen ja löytämään uuestaan ja sitten muuttamaan ja taas uuelleensijoittamaan sen jonnekin, mutta ehkä ihan kaihomielessä voisin oikiasti kaivaa sen esille! Nähään taas (puolen vuojen päästä ehe ehe). Niitä, joita kiinnostaa seurata astetta aktiivisemmin, mitä meisille kuuluu, kehotan kääntymään Vihaisen itälappilaisen puoleen.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Arkihuolesi kaikki heitä

Son moro! Joulu tuli ja meni, loma tuli ja meni, mukavaa ja mahtavaa oli ja oishan se pojat ja tytöt mukava jos ihimisellä ois joulu ainainen (muistuttaisin minäkin ulukomuodoltani vielä vähän enemmän syötettyä sikaa), mutta aina koittaa se astetta ikävämpi vaihe ko pitää palata arkeen takaisin. 

Joskus arjesta tulee kuitenki suorastaan juhulaa, nimittäin meijän graduaineisto on nyt lähteny keräykseen ja tänään ko iltapäivällä kävimmä kattomassa kyselyymme saapuneitten vastausten määrää NIIN HEI 117 kappaletta herranjestas! 

Uskomatonta, ja päiviä on vielä eessä vaikka kuinka. Ja vaikka tämän enempää ei vastauksia saataiskaan, niin näilläki voi hei jo väsätä ihan hyvin yhen gradun. Nyt siis jos sinne ruu'un taakse on jotenki kummassa eksyny joku tuleva kollega, joka on ystävällisesti vastannut meijän kyselyyn, niin KIITOS KIITOS KIITOS! 

Kyllä nyt pienen logopedin mieltä ja sydäntä lämmittää oikeen kovasti. 

No, lyhyestä virsi kaunis, en jaksa enkä oikiastaan jou'akaan läyryämään tämän enempiä ko on kiire muihin hommiin, mutta sen verran aattelin heittää, ettäkö suunnittelin tuossa laatikoitten kevätsiivousta, (toim. huom. suuri paino sanalla SUUNNITTELIN), satuin löytämään vanahan kalenterini. Joku joskus kaipaili semmosta esimerkkiä logopedin viikosta aikataulujen muodossa niin nyt ois autenttista matskua ainaki kolomosen syksyltä ja keväältä tarjolla. Että silleen, stay tuned jos oot kiinnostunu kuulemaan minkälainen helevetti oottaa. Tai jos haluat vielä enemmän ajan hermolla olevaa kuvausta raastavasta syksystä ja tuskaisesta heräilystä kandikevääseen, niin mene tänne. Nea siellä elää samaa tuskaa, joka on myös ittelleni hyvin tuttu.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Graduttaa.

Hola!

Vielä on viiminen viikko aikaa ennen joululomaa harjoittaa tehokasta gradunkirjottelua, joten aattelin tehokkaasti kirjotella teille myös tästä graduproggiksesta anonyymin lukijan toivomuksesta.

Meikäläinenhän tekee siis gradua parityönä ystäväni Lennun kanssa ja aiheenamme on puheterapeuttien työhyvinvointi ja siitä etenkin työtyytyväisyyden ja työperäisen stressin kartoittaminen. Mukana myös työn laatuun liittyvät tekijät. Työnimi on vielä auki ja kauhian pitkä, joten en sitä tähän jaksa lätkäistä. Jotain tämmöstä kuitenkin.

Kyselytutkimusta tehään, ja kyselyn on tarkoitus lähtiä kaikille suomalaisille perustervey'enhuollossa ja erikoissairaanhoijossa työskenteleville puheterapeuteille. Yksityisen puolen puheterapeutit rajattiin tällä kertaa pois, koska kyselystä olisi pitänyt heitä ajatellen tehä toinen versio. Proggis on työnnetty liikkeelle jo tämän vuojen huhtikuussa, jos joku muistaa, ja tuskasen hitaasti ollaan rämmitty eteenpäin.

Tällä hetkellä vaihe on nyt kuitenkin se, että johdannossa on raakatekstiä 15 sivun verran, kyselytutkimus on pilotoitu (hurjasta kuudesta vastaajasta peräti puolet eli kolome vastasi pilottiimme, jei) ja lopullisen kyselyn on tarkoitus lähtiä matkaan tammikuun alussa. Ohjausaikataulujen tiukkuu'estä johtuen myös lopullinen kysely viimeistellään vasta tammikuun alussa, tarkalleen pari päivää ennen kyselyn lähtemistä... Tammikuussa on myös tarkoitus viimeistellä johdanto lopulliseen muotoonsa sekä kirjoittaa metodiosio, jotta sitten viimeistään helemikuussa päästään analysoimaan aineistoa ja tämän jäläkeen raportoimaan tulokset sekä kirjoittamaan pohdinta. Työn olisi tarkoitus olla valamis ja esitarkastuksessa toukokuussa 2015. Mahollisia korjauksia työhön tehään sitten sen jäläkeen, mutta tähtäimessä olisi saaha ehkä mahollisesti joulukuussa 2015 paperit ulos, mikäli harjottelu vaan menee putkeen.

Tähän mennessä haastavinta gradun tekemisessä on ollut ehottomasti riittävän ohojauksen saaminen. Sitäkö ei nimittäin taho saaha. Ja jotkin asiat työssä, kuten esimerkiksi meillä tuo kyselyn muokkaaminen, vaativat välillä myös muita silimiä ja ajatuksia ko vaan meijän. Ja sittenkö sitä ohojausta ei saa sillonko tarvis, joutuu hommia seisottamaan kuukau'en verran, ko ei oikein pääse iliman apua etiäpäinkään. Alakuperäisen aikataulun mukaan olisimme halunneet kerätä aineiston jo ennen joulua, mutta se ei nyt sitten näistä aikatauluongelmista johtuen onnistunut.

Meillä on suht tiivis aikataulu, koska kaikilla opiskelijoilla ei yksinkertaisesti ole halua eikä ees mahollisuutta värkätä gradun kanssa paria vuotta (ystävämme Kela laittaa seinän vastaan ko opintotukikuukauet alakaa olla kortilla). Tarkoitus on siis tehä gradu, mennä loppuharjotteluun ja valamistua, jotta pääsee tässä elämässä sitten pikkuhilijaa etiäpäin. 

Toinen ongelma kyselytutkimuksen tekemisessä tuntuisi olevan vastaajien vähyys, joka tuli esiin jo tässä meijän pilotissa; alakuperäisen viikon vastausajan aikana saimme kaksi vastausta, jatkettuamme vastausaikaa toisella viikolla, saimme yhen vastauksen lisää. Eli jännällä nyt sitten ootetaan, kuinka monta niistä arviolta yli viijestä sadasta vastaajasta, joille kysely lähtee, loppujen lopuksi vastaa. Olemme koittaneet tehä saatteesta motivoivan, aihe on ajankohtainen ja kiinnostava ja isolla otoksella saataisiin tietoa, jotta voisi jopa yleistääkin. 

Muttako ketään ei voi pakottaa vastaamaan. PAITSI ETTÄ SINÄ PUHETERAPEUTTI, JOKA NYT LUET TÄTÄ, JOS SPOSTIISI NAPSAHTAA TAMMIKUUSSA KYSELY PUHETERAPEUTTIEN TYÖHYVINVOINNISTA NIIN VASTAA NYT IHIMEESSÄ!

Eli siis niin. Missäs minä olinkaan. Aa joo siinä gradussa. Tilanne meijän laitoksella on tällä hetkellä hieman ongelmallinen, sillä graduprosessia on nyt pyritty tiivistämään ja nopeuttamaan, eli graduista ei tehä enää niin pitkiä ja ajatellaan, että sen voi hyvin saaha tehtyä vuojessa. Tämä on hyvä homma, mutta se hieman kusee, koska esimerkiksi ohojausresurssit ja kurssien aikataulutus ei kuitenkaan vastaa tätä ajatusta. Esimerkiksi tilastotieteen jatkokurssi, jota tarvitsisimme osataksemme käyttää SPSS-ohojelmaa, on vasta ensi maalis-toukokuussa. Eli meijän kannalta auttamatta liian myöhään. Lisäksi tutkimusseminaari II, jossa on tarkotus käsitellä johdantoa, on huhtikuussa. Meijän johdanto taas on valamis jo tammikuussa, kuten tekstin tarkasti lukeneet varmaan tuolta ylempää muistavat. 

Tämä on kuitenkin toivottavasti vain joku siirtymävaiheen ongelma ja jatkossa opetus sekä ohojaus luultavasti vastannevat opiskelijoitten tarpeisiin paremmin. Ehkä. Toisaalta opiskelijoitten sisäänottomääriä nostetaan, mutta opettajaresurssia ei kasvateta, niin enpä sitten tiijä.

Loppuun kuitenkin vielä rohkaisevia sanoja, gradua ei kannate piettää minään järettömänä mörkönä. Työtä se kyllä teettää, mutta kyllä se sitten lopulta valamistuukin (toivottavasti...) Tekemistä edesauttaa järettömästi, jos aihe on yhtään itteä kiinnostava. Tai oot teheny kandin jo samasta aiheesta aijemmin. Minulla täyttyy molemmat kriteerit. Jokainen graduprosessi on varmasti hyvin erilainen riippuen siitä, tekeekö yksin vai kaksin, onko mukana jossakin tutkimushässäkässä, onko ainesto valamiina vai pitääkö se kerätä ite, kyseleekö lomakkeella vai haastatteleeko, tekeekö tapaustutkimuksen, montako koehenkilöä messissä on ja niin edelleen. 

Hyvä ohojaaja auttaa palijon ja ko aihe on valittu, alakaa hommaki siitä pikkuhilijaa selekiytyä, kuten tartteeko pyytää lupia jostakin, mistä koehenkilöt/aineisto yleensäki hommataan ja niin pois päin. Kyllä se siitä sitten valamistuu, pala kerrallaan. 

Ja hei, jos et oo joku perfektionisti, jonka täytyy saaha loistava arvosana gradusta, niin vähemmälläki hinkkaamisella pärijää, varsinki ko kukaan ei kuulemma ees koskaan sitten kato sieltä sinun papereista, minkä arvosanan oot gradusta saanu. Tietysti sitten jos haluat laittaa hienon leuhkimiskuvan Facebookiin, vaan paras kelepaa. 

Tämän enempää en tähään hätään keksi höpöteltävää, jos jollaki jäi jotain epäseleväksi tai heräsi kysymyksiä, niin kommenttiboksi on avoin!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Kutsu jo soi iltahuudon.

No mutta hei!

Kyllä, olen taas muninut jossaki enemmän ko laki sallii, mutta nyt on onneksi se kauan odotettu ittepäisyyspäivä ja tiijättekö kuinka hieno tunne se on, ko herää aamulla ja tajuaa, että tänään ei muuten oo pakko tehä mitään erityistä, jos ei halua. Se on muuten aika hieno tunne.

Tosin viimeistään kaheltatoista on jo semmonen olo, että ei helekkari, oon selannu läpi kaikki nettisivut, kattonu kaiken mahollisen, lukenu kaikki blogit ja iltapäivälehet, uutiset, hömpän, mitä nyt??? 

No, olen kestänyt tämän ko nainen ja maannu sohovalla, kattonu Tuntematonta sotilasta, lenkittäny koiraa ja oikiasti vaan ollu. Leikelly lumihiutaleita ylijäämäpaperista. Oikiasti!

Ois kiva jaaritella tässä niitä näitä, mutta oikiasti ajattelin vähän avautua teille nuista opiskelujutuistaki ko se on kuitenki se, joka kaikkia kiinnostaa. Eilen oli siis se syventävän kirjallisuu'en tentti ja saapa nähä! Pelottaa, koska oon vähän tyhymä ja tein siellä tentissä nolon mokan ja vastasin yhteen kysymykseen vähän väärin. Lisäksi painotettiin lukeminen meijän study groupissa erityisesti vanahojen tenttikysymyksien aiheisiin ja jos niitä oisi kysytty, niin oisin saanu varmaan vitosen, niin hyvin olin opetellut ja lukenut spasmodiset dysfoniat, neurologiset äänihäiriöt, suusyöpäjutut ja muut. MUTTA EI, ainuastaan yksi kysymys oli sitten niistä, mitä meillä oli ja loput vähän semmosia, että vastasin ja tiesin joo jotain (paitsi siihen yhteen meni vähän väärästä aiheesta), mutta en tiijä että kuinka hyvin. 
No, josko se kuitenkin menisi läpi. Jos ei, niin ei se auta ko mennä uusimaan sitten. Ja jos joku ei tiijä enkä ole muistanu täällä kertoa, niin syväritentissähän tentitään siis kolome logopedian alan teosta, joista yksi saa olla suomenkielinen (meillä ei ollu sitä mahollisuutta oikiastaan) ja kaksi enkuksi. Näistä kirjoista tulee sitten tenttiin kahesta yks ja yhestä kaks kysymystä, joihin kaikkiin vastataan. Meijän kirjat käsitteli lasten kuulovammoja, sekä nielemisvaikeuksia ja äänihäiriöitä. Tässä vaiheessa voin jo todeta, että äänikirja oli sitten ihan hirviä, muut ok.

Gradukin on siinä vaiheessa, että pilotti on nyt lähteny ja vastauksia ootellaan. Nytkö ollaan ohitettu tuo tentti, päästään myös jatkamaan johdannon kirjottelua. Lisäksi on sitten vielä viimiset opiskelijaterapiasta, perjantaina oli myös kolomas ja viiminen terapian seurantakerta (jonka videoin) ja ens viikolla käyään se ohojauksessa läpi. Ens viikolla on myös vimppa ryhymäohojauskerta. Glögeillään myös kiertoharjottelu osalta ja sittenkö seuraavalla viikolla on viimiset terapiakerrat, siinäpä se tämä syksy sitten oliki. Sitten ansaitulle joululomalle! Kylläpä se syksy taas vierähti äkkiä.

Tutkimussuunnitelma on hyväksytty, oppimispäiväkirja palautettu ja nyt lähinnä ootellaan suorituksia. Tammikuussa on kalenterissa vaan terapian loppukeskustelu ja gradua. Hullua.

Yhtenä iltana vaan makasin sängyssä enkä saanu unta, ko ahisti niin palijon se, että meikähän valamistuu kohta ja en minä mitään osaa ja pitäisikö muka osata jotain ja mistä minä muka saan sitten töitä ja ai kauhia! :D

No mutta, nyt minä orientoidun jatkamaan itsenäisyyspäivän viettoa Linnan juhulien ja glögin kanssa. Ja HEI, jos teillä siellä näyttöpäätteiden toisella puolella on jotaki ideoita, mitä haluaisitten minun kirjottavan opiskeluihin liittyen (ko juuri muuta en tänne enää jaksa rustata, koska Vihainen itälappilainen ) niin nyt on aika avata sanainen arkkunsa! Niin saatan sitten vaikka jotaki rustataki.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Nyt on mentävä yksin.

UGH.

Siihen on syy, miksen yleensä koskaan opiskele viikonloppuisin, ellei ole ihan pakko ja vaajin, että esimerkiksi maanantaitenttien kieltäminen pitäisi olla lakisääteistä. 

On ihan hirviä olo ko on koko viikon urakoinut syventävän kirjallisuuen tenttikirjan kans. Eilen luin ja tein muistiinpanoja jonku viis tuntia, tänään sama. Lisäksi oon myös raportoinut ja suunnitellut terapiaa. Kirja on nyt paketissa ja olo on semmone, että ei hele. Yliväsynyt ja ylikireä. Ei yhtään levänny. 

Ja minun mielestäni se viikonlopun pointti on se, että sais levätä. Ettei tartte opiskella, niin jaksaa sitten maanantaina taas. 

On ihan semmone olo, että heitän kohta puhelimen parvekkeelta alas ja meen nukkumaan. Paitsi että vaan väsyttää, mutta ei nukuta. Ei vaan jotenki pysty keskittymään mihinkään muuhunkaan. Telekkariaki on hankala kattoa ko olo on niinkö Duracell-pupulla, joka haluais olla hetken paikallaan, mutta kukaan ei paina off-nappia.

Kiva lähtiä huomenna taas graduttamaan. Varsinki ko net gradun aikataulut pissii ja yleensäki koko gradu AHISTAA. Gradu-ahistus, ei niin mukava tutustua! Palijon olen kuullut puhuttavan sinusta, tavata en olisi halunnut ikinä.

No ei kait se auta. 

Enää tarttis lukia net kaikki syvärimuistiinpanot läpi, mitä muut on teheny ja päästä se tentti läpi, saaha gradun pilotti lähtemään, kirjotella lisää johdantoa, pitää terapia loppuun, äh vittu en ees jaksa tällä hetkellä muistaa mitä kaikkia minun pitäisi tehä. Ai niin, tulostaa ja palauttaa oppimispäiväkirja. Ennenkö tulostuskiintiö loppuu. Jälijellä joku 30 senttiä, en ees tiijä riittääkö se enää mihinkään. 

En ees usko tähän enää itekään, mutta kyllä sitten ko se syväritentti on ohi, helepottaa. You wish.

Joo eipä täsä, joulua ootellessa. Jos seuraavaksi vaikka kattois hetken ennen nukkumaanmenoa Sherlock Holmesia ja kuolais aina yhtä komiaa Watsonia. Jude Law, lääh.


maanantai 3. marraskuuta 2014

Nukutaan, paha maailma pois kokonaan.

Katoppa, ei ollakaan nähty hetkeen! Uskomatonta, että on jo marraskuu.

Mitäpä meikäläisen rauhaan, no ette ikinä arvaa, esmes _opiskeluja_.

Koko ajan kuvittelen, että kalenteri tyhyjenee ja homma helepottuu, mutta suomeksi sanottuna paskat. Hommaa on siltiki ihan riittämiin. Oikiasti toivon, että kuhan päästään ohi tästä harjottelusta, jonka kaksi viimeistä päivää on tällä viikolla, elämä helepottuu. Eikä ainuastaan ajatuksen tasolla. Suoraan sanoen oon ollu hieman pettynyt tuohon meijän kiertoharjotteluun, jotenki vaan ootin siltä enemmän ja nyt se on tuntunu lähinnä turhalta taakalta. Viimeiset harkkapäivät sattuu vielä niin idioottimaisille päiville, että oksat pois. Sääkin suosii ja tarvis painella toiselle puolelle Oulua aamukaheksaksi. 

Jaa, kaippa met jotaki sitten keksitään.

Kovasti tahon eroon myös tuosta kliinisestä etikkakurkusta eiku kliininen työskentely ja ammattietiikka II -kurssista, jonka kestämättämään aikaan eli nelijästä vartin yli kuuten pietyillä luennoilla oon istunu kärsimässä. Ajattelin ehkä reipastua tänään ja tehä sen kurssin oppimispäiväkirjan tänään valamiiksi, ettei sitä tarvitte sitten enää miettiä. 

Viiminen terapia sentään pyörii kivasti ja aattelin sen suhteen myös olla tässä joku päivä reipas ja suunnitella ja tehä matskuja valamiiksi tuleville terapiakerroille. 

Ekat gradusemmat tutkimusseminaari I osalta on myös pyörähtäneet liikkeelle ja jotenki seki vähän turhauttaa, ko meijän gradu on kuitenki jo hieman vaiheessa, vaikkei ehkä ihan niin hyvässä ko oisi toivottu. Erissä kuitenki ko semman perusteella ajattelis. Nimimerkillä viimeistelimme tänään ohjaajille tutkimussuunnitelman, tutkimuskysymykset on alustavasti muotoiltu, kyselylomake seisoo myöskin oottamassa ohojaajien kommentteja ja ollaan aloteltu johdannon rääppiminen kokoon. 

Tavoitteena saaha aineisto kerättyä ja johanto valamiiksi ennen joulua. Koko paska pakettiin toukokuussa. 

Kun päästäisi nyt vaan sinne ohojaukseen. Tai sitten tehään se iliman ohojausta. 

No mutta, liian helepolla ei tietenkään haluttu ittiämme päästää, joten päätettiin porukalla tenttiä myös syventävä kirjallisuus joulukuussa. Omalta osaltani lukemis- ja suomennosurakka on vielä eessä päin, hieman kauhulla odottelen sitä, samoin kaiken kokoon kasatun tiedon omaksumista ennen tenttiä. Muutenki ootan sitä tenttiä ihan kauhuissani, ko oon tottunu istumaan tenteissä puoli tuntia "saaks lähtee jos on valamis" -asenteella ja tämän kohalla lienee hyväksyttävä, ettei voi ehtiä vastata kaikkia tarpeellista puolessa tunnissa. 

Kaiken tämän ohella pitäisi myös jaksaa olla ja elää, pikkujouluilla, valamistautua jouluun ja muuta pientä. 

Sää ulukona on taas niin kauhia, että tekis mieli vaan käpertyä sohovan nurkkaan ja unohtua sinne, poltella kynttilöitä ja unohtaa muu maailma. Onneksi on tuo tentti tuolla joulukuun alussa niin menee tämä marraskuu varmaan ihan pikakelauksella. Ei tartte joka päivä kaihoisasti miettiä, miten kiva ois laittaa jo jouluverhot. Kaisse graduki ihan kiireisenä piettää.

MUTTA nyt, joululauluja ja oppimispäiväkirjaa. --->